Tarinatori



Tarinatori pähkinänkuoressa

AlliHuuppa tarjoaa teille tarinatorin. Tarinatori sopii ohjelmaksi monenlaisiin tilaisuuksiin ja tiloihin. Kun nostat tavaran, kuulet tarinan. Löydät tarinatorin satunnaisesti mistä tahansa tilasta, pääsääntöisesti Pohjois-Savossa. Teemme myös räätälöityjä tilausesityksiä. Ota yhteyttä!


Tarinatorin taustaa

Tarinatorin idea syntyi ryhmän luonteen mukaiseksi. AlliHuupassa on mukana paljon eläkeläisiä ja vanhojakin (ikähaitari on tällä hetkellä 45-80 vuotta), ja joudumme monistakin syistä olemaan välillä poissa ryhmän kuvioista. Olemme jo aiemminkin tehneet monologikoosteita, joissa jokaisella
on oma tekstinsä. Mikäli esityspäiväksi tulee este, poisjääjän tekstit jätetään yksinkertaisesti pois.
Tarinatorissa on vieläkin löyhemmät teemat kuin monologi-illoissamme: tarina voi olla mitä tahansa, ja paikallaolijat voivat lisätä omia tarinoitaan mukaan sen mukaan, minkä verran poisjääjiä ja heidän tarinoitaan on.


Tarinatorista tarkemmin

Tarinatorissa on tällä hetkellä kaksi konseptia: esityskonsepti (esim. tunnin mittainen esitys "näyttämöllä") tai torikonsepti (esim. aulassa pöytä, jonka äärelle voi tulla yksin tai isommalla joukolla kuuntelemaan tarinoita). Ideana on, että kun joku nostaa tavaran pöydältä, se meistä, jonka tarinaan tavara liittyy, alkaa kertoa tarinaansa. Pienikin tila toimii, koska mahdolliset satunnaiset ohikulkijat (jotka eivät ole olleet mukana alusta saakka tai nostamassa tavaraa) kuulevat tarinan, kiinnostuvat asiasta, tulevat seuraamaan, ja nostavat sitten itsekin tavaroita. Torikonseptissa tarinatori voi olla tarjolla jopa useita tunteja, ja me tarinankertojat sovimme sitten "työvuoroista"; esimerkiksi viiden tunnin aikana meitä tarinankertojia olisi aina kaksi tai neljä kerrallaan paikalla. Osa tarinoista on kertojien omia, osa lempitarinoita kirjoista ja lauluista. Valintaperiaatteena on ollut "mikä koskettaa minua, se parhaimmillaan koskettaa myös kuulijaa". Tarinatorilla on tarjolla jo yli 100 tarinaa ja tavaraa. Tarina voi olla oma tarina, teksti, laulu, soitto, liike, tanssi, pantomiimi, kuvaelma, ruokaresepti, jumppaohje - ihan mitä tahansa. "Nosta tavara, kuule tarina!" - koskaan et tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu ... Draama syntyy kohtaamisista kuulijoiden ja kertojien välillä. On myös mahdollista, että tavaran nostaja haluaa kertoa tarinan ...

Torikonseptissa tarvitaan pöytä, ikkunalauta tai vastaava, ja kerromme tarinoita yhdelle tai muutamalle kuulijalle kerrallaan. Esityskonseptissa on perinteisempi teatteriesityksen ajatus: yleisö istuu pääsääntöisesti katsomossa, ja näyttelijät ovat pääsääntöisesti näyttämöllä, mutta monenmoista rajankäyntiä tässä saattaa olla. Torikonseptissa voi olla muutama tuoli tarjolla, jos joku haluaa jäädä pidemmäksi aikaa seuraamaan.


Tarinatoria yhteisöllisesti

Kun etukäteen (ennen yhtään tarinatorin toteutusta) mietimme, miten yleisö reagoi eri tilanteissa, mietimme myös sellaista mahdollisuutta, että yleisön joukosta tulee joku, joka alkaa kertoa tarinaa. Lisäksi olemme esiintyneet paljon vanhusten palvelukeskuksissa, joissa usein syntyy vuorovaikutusta yleisön ja meidän välille. Siitä syntyi ensin ajatus tarinatorista vanhuksille, mutta myös lapsille ja nuorille sekä muille erityisryhmille (kehitysvammaisille, asbergereille, autisteille).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti